Toimitusjohtaja
Toimitusjohtajan nimittää hallitus.
Toimitusjohtajan tehtävänä on osakeyhtiölain mukaan hoitaa konsernin juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti, sekä vastata siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Lisäksi toimitusjohtaja vastaa hallitukselle esitettävien asioiden valmistelusta sekä yhtiön strategisesta suunnittelusta, rahoituksesta, taloussuunnittelusta ja raportoinnista sekä riskienhallinnasta.
Toimitusjohtajaa avustaa hänen tehtävässään toimitusjohtajan sijainen. Toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen ovat läsnä hallituksen kokouksissa.
Pöyry Oyj:n toimitusjohtajana on 1.6.2008 alkaen toiminut Heikki Malinen ja toimitusjohtajan sijaisena 1.1.1999 lukien Teuvo Salminen. Kummallakin on yhtiön kanssa hallituksen hyväksymä toistaiseksi voimassa oleva toimisopimus, jonka mukaisesti heillä on oikeus enintään 24 kuukauden palkkaansa vastaavaan erorahaan jos yhtiö päättää sopimuksen ilman siihen oikeuttavaa syytä. Sopimuksiin sovelletaan kuuden (6) kuukauden molemminpuolista irtisanomisaikaa. Toimitusjohtajaan ja hänen sijaiseensa sovelletaan lain mukaista eläkeikää. Heikki Malisen toimisopimus päättyy kuitenkin itsestään sen kuukauden lopussa, jolloin Malinen täyttää 63 vuotta ja jää eläkkeelle. |