Viimeisin ohjeistus 1.2.2008
Alla oleva teksti on ote Pöyry Oyj:n 1.2.2008 julkaisemasta pörssitiedotteesta Pöyry Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2007.
Energia
Hyvä talouskehitys Kiinassa, Venäjällä ja Latinalaisessa Amerikassa sekä EU:n laajentuminen luovat suotuisat edellytykset energiapalvelujen kysynnän kasvulle. EU:n lisääntyvä energialainsäädäntö kasvattaa edelleen liikkeenjohdon konsultointipalvelujen kysyntää energiateollisuudessa. Ympäristölainsäädäntö, kohdistuen erityisesti ilmastonmuutoksen torjumiseen, edistää uusiutuvaan energiaan ja voimalaitosuusintoihin kohdistuvien palvelujen kysyntää. Raakaöljyn hinnan ei odoteta laskevan merkittävästi, mikä luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia öljy- ja kaasusektoreilla. Lämpövoimasektorilla asiakkaiden toimenpiteet keskittyvät energiahuollon rakenteen monipuolistamiseen energian saatavuuden turvaamiseksi. Ydinvoiman käyttö energiahuollon monipuolistamiseksi voimistuu. Energia-liiketoimintaryhmän markkina-asema on vahva ja tilauskanta on hyvä. Liiketoimintaryhmän liikevoitto paranee vuonna 2008.
Metsäteollisuus
Suunnittelupalvelujen kokonaiskysynnän ei odoteta muuttuvan merkittävästi vuoden 2008 aikana. Sellutehtaiden investoinnit keskittyvät Etelä-Amerikan, Aasian ja Venäjän markkinoille. Paperikoneinvestoinnit suuntautuvat erityisesti Aasian kehittyville markkinoille ja joihinkin siirtymätalousmaihin. Tilanne Euroopan ja Pohjois-Amerikan metsäteollisuudessa jatkuu ylikapasiteetin ja kustannuspaineiden vuoksi haasteellisena. Toteutus- ja lähipalvelujen kysyntää lisäävät uudet investoinnit biopolttoaineisiin sekä kemian teollisuuteen. Metsäteollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja ja toimenpiteitä toiminnan tehostamiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi. Mahdolliset metsäteollisuuden rakennemuutokset voivat myös kasvattaa konsultointi- ja investointipankkipalvelujen kysyntää. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän liikevoitto pysyy vakaana vuonna 2008, edellyttäen että maailman taloussuhdanteet eivät vuoden aikana nykyisestä olennaisesti heikkene.
Infrastruktuuri & ympäristö
Investoinnit liikennejärjestelmiin lisääntyvät Itä-Euroopassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Investointien kasvua tukee myös eri rahoitusinstituutioiden panostukset näillä alueilla. Liikennejärjestelmien investoinnit Läntisessä Euroopassa säilyvät vakaana. Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat luovat tarvetta vesi- ja ympäristöliiketoiminnan palveluille. Rakentamisen kasvu jatkuu voimakkaana Venäjällä. Suomen rakentamisen volyymikasvun arvioidaan tasaantuvan vuonna 2008. Laajat palvelukokonaisuudet ja keskittyminen omiin erikoisosaamisalueisiin parantavat liiketoimintaryhmän kilpailukykyä. Voimakkaasti kasvanut tilauskanta ja hyvä markkina-asema luovat edellytykset parantaa liiketulosta vuonna 2008.
Konserni
Konsernin markkina-asema on kaikilla liiketoiminta-alueilla vahva. Tilauskanta on hyvä ja se on vuonna 2007 kasvanut 55 miljoonalla eurolla. Konsernin liikevaihto kasvaa vuonna 2008. Konsernin voiton ennen veroja arvioidaan paranevan vuonna 2008. USA:n talouden epävarmuuden leviämisellä muihin kansantalouksiin voi olla negatiivinen vaikutus investointikysyntään vuoden 2008 aikana. |